tiukku

Ingrian

Etymology

From tiukkaa (“to play”) +‎ -u.

Pronunciation

Noun

tiukku (genitive tiukun, partitive tiukkua)

  1. game
    • 1936, N. A. Iljin and V. I. Junus, Bukvari iƶoroin șkouluja vart, Leningrad: Riikin Ucebno-pedagogiceskoi Izdateljstva, page 58:
      Tiukku ja nagru väkevä, kunis oppia ei aleta.
      A game and a loud laugh, until they start to learn.

Declension
Declension of tiukku (type 4/koivu, kk-k gradation)
singular plural
nominative tiukku tiukut
genitive tiukun tiukkuin, tiukkuloin
partitive tiukkua tiukkuja, tiukkuloja
illative tiukkuu tiukkuihe, tiukkuloihe
inessive tiukuus tiukuis, tiukulois
elative tiukust tiukuist, tiukuloist
allative tiukulle tiukuille, tiukuloille
adessive tiukuul tiukuil, tiukuloil
ablative tiukult tiukuilt, tiukuloilt
translative tiukuks tiukuiks, tiukuloiks
essive tiukkunna
tiukkuun		 tiukkuinna, tiukkuloinna
tiukkuin, tiukkuloin
exessive1) tiukkunt tiukkuint, tiukkuloint
1) obsolete
*) the accusative corresponds with either the genitive (sg) or nominative (pl)
**) the comitative is formed by adding the suffix -ka? or -kä? to the genitive.

References
  • Ruben E. Nirvi (1971) Inkeroismurteiden Sanakirja, Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura, page 587
This article is issued from Wiktionary. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.